Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän Palokassa juhlitaan baanan avajaisia keskiviikkona 19.9.

Jyväskylän Palokassa juhlitaan baanan avajaisia keskiviikkona 19.9.

Jyväskylässä rakennetaan määrätietoisesti parempia olosuhteita pyöräilyyn ja kävelyyn. Tuorein esimerkki tästä on pyöräilijöille ja kävelijöille juuri valmistunut Seppäläntien-Ritopohjantien baanaosuus Palokassa.

Kulkuväylän valmistumista juhlistetaan keskiviikkona 19.9.2018 kello 14–16 avajaisilla, jotka järjestetään Seppäläntien-Ritopohjantien uudella baanaosuudella välillä Ukonniementie–Heinälammintie. Kaikille kävellen ja pyörällä kulkeville on tarjolla kahvia ja mehua sekä pientä purtavaa. Tilaisuudessa on mahdollisuus koeajaa Trekin sähköpyörää. Lisäksi tarjolla on tietoa reitin toteuttamisesta ja baanan rakentumisesta Palokan keskustan suuntaan. Paikalla on Jyväskylän kaupungin ja Keski-Suomen ELY-keskuksen liikenneasiantuntijoita kertomassa Jyväskylän alueen tulevista pyöräilyn ja kävelyn edistämistoimista.

Avajaistapahtumalla juhlistetaan keskustasta Palokkaan johtavan, baanaksi kutsutun kävely- ja pyöräilyväylän ensimmäisen osuuden valmistumista. Baanan valmistumisen ensimmäisessä vaiheessa on parannettu olemassa olevaa väylää leventämällä se reilun kilometrin matkalta 4,3 metriseksi ja muuttamalla reittiä pyöräilyn sekä kävelyn kannalta paremmaksi.

Tilaisuuden järjestävät Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry, Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen ELY-keskus.

Tervetuloa kävellen tai fillarilla!


Lisätiedot:

  • Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry, puheenjohtaja Teemu Tenhunen, 041 544 2195, pj(at)jyps.fi,
  • Keski-Suomen ELY-keskus, yksikön päällikkö Janne Jaatinen, p. 0295 024 683, janne.jaatinen(at)ely-keskus.fi
  • Jyväskylän kaupunki, rakennuttajainsinööri Tapio Koikkalainen, p. 014 266 7594, tapio.koikkalainen(at)jkl.fi
17.9.2018Kristiina Pentikäinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje