Suoraan sisältöön

Hankintakeskus

Huom. Sivulla saattaa olla vanhenutunutta tietoa, sivua tullaan päivittämään lähiaikoina.

Jyväskylän kaupungin hankintakeskus toimii osana Jyväskylän kaupungin Talouskeskus-liikelaitosta. Hankintakeskus vastaa Jyväskylän kaupungin keskitetyistä tavara- ja palveluhankinnoista. Keskitettyjen hankintojen sopimusvolyymi on vuositasolla noin 80 milj. euroa.

Hankintakeskus kilpailuttaa myös eri palvelualojen ja liikelaitosten tavara- ja palveluhankintoja. Näiden hankintojen sopimusvolyymi on vuositasolla noin 40 milj. euroa. Kaupungissa tehdään myös paljon hankintoja, joiden kilpailuttamiseen hankintakeskus ei osallistu. Tällaisia ovat esimerkiksi rakennusurakat.

Osallistumme seudulliseen hankintayhteistyöhön. Seudullisessa hankintayhteistyössä ovat Jyväskylän lisäksi mukana Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Muurame, Laukaa, Petäjävesi, Uurainen, Hankasalmi, Toivakka ja Jyväskylän kaupunkikonserniin kuuluvat yhteisöt. Hankintarenkaan kokoonpano vaihtelee hankinnasta riippuen.

Hallinnoimme koko hankintaprosessia aina sopimusseurantaan asti.

Pyrimme sopimuskumppaneina olevien toimittajien kanssa hyvään yhteistyöhön. Tavoitteemme on kehittää yhdessä asiakkaidemme ja sopimuskumppaniemme kanssa uusia ja parempia toimintatapoja. Sitoudumme sopimuksin edistämään tarkoituksenmukaisilla toimintatavoilla ympäristöystävällistä ja kestävää kehitystä.

Toimimme lisäksi neuvoa-antavana ja konsultoivana yksikkönä asiakkaillemme.

Tavoitteenamme on tarjota laadukkaita ja kustannustehokkaita hankintoja.

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016
Sivun alkuun Tietoa sivustosta

Yhteystiedot
vaihde (014) 266 0000