Suoraan sisältöön

Kortepohjan alueen Kortemäen päätepysäkin katusuunnitelman muutos

Suunnittelualue sijaitsee Jyväskylän 17. kaupunginosassa, Kortepohjassa. Suunnittelualue rajautuu lännessä, pohjoisessa ja idässä puistoalueeseen. Etelässä rajauksena toimii Pyssymiehenkatu. Suunnittelualueen asemakaava on valmistunut vuonna 1994.

Nykyinen Kortemäen päätepysäkki on suunniteltu 1970-luvun alkupuolella. Päätepysäkin kääntötila on jäänyt pieneksi nykyiselle linja-autokalustolle ja auton kääntäminen ei ole sujuvaa.

Päätepysäkki muotoillaan uusiksi. Uusi kääntötila mahdollistaa sujuvamman liikennöinnin kääntöpaikalla. Samalla sisäänajokohtaa voidaan kaventaa, mikä parantaa katutilan hahmottamista. Uuden kääntöpaikan sisätila erotetaan reunatuella. Sisään jäävälle alueelle istutetaan 3 kpl koivuja ja maanpeitekasvillisuudeksi koivuangervoja.

Pysäkille vievälle jalkakäytävälle lisätään suojatieyhteys.

Alueelle jää voimaa nykyiset aluenopeusrajoitukset sekä aluepysäköintikielto päätepysäkille.

Hanke toteutetaan vuoden 2016 aikana ja hankkeen rahoitus hoituu kunnallistekniikan investointiohjelman erittelemättömien pienten rakennushankkeiden alta. Hankkeen kustannusarvio on 62 000 €.

Suunnitelmat olivat julkisesti nähtävillä Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa os. Hannikaisenkatu 17, I-kerros 5 - 19.7.2016.

Lisätiedot: suunnitteluinsinööri Antti Levänen, puh. (014) 266 0554

Sijaintipaikkakartta (pdf)

Asemapiirros (pdf)

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta