Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki

Opiskelijat

Jyväskylä on tunnettu koulu- ja opiskelukaupunki. Täällä on monipuoliset, laadukkaat ja elinikäiset koulutuksen ja itsensä kehittämisen mahdollisuudet.

Maamme ensimmäiset suomenkieliset koulut, lyseo, tyttökoulu ja opettajaseminaari perustettiin Jyväskylään 1850- ja 60 -luvuilla.

Yli 132 000 asukkaan kaupungissamme on reilut 45 000 koululaista ja opiskelijaa. Heistä noin 30 000 opiskelee ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Jyväskylä on todellinen Suomen Ateena! Eikä sovi vähätellä sitäkään, että täällä on maan koulutetuimmat kolmekymmenvuotiaat.

Alkio-opisto*
Alkio-opisto on kansanopisto, joka opintojen lisäksi tarjoaa erilaisia ravintola-, kokous-, juhla- ja majoituspalveluja.

Humanistinen ammattikorkeakoulu*
Humanistinen ammattikorkeakoulu (HUMAK) on valtakunnallinen verkostoammattikorkeakoulu, joka toimii humanistisella ja kasvatusalalla sekä kulttuurialalla.

JAKK -Jyväskylä*
JAKK on valtakunnallisesti toimiva aikuiskoulutuskeskus ja kehittäjä.

Jyvälän kansalaisopisto*
Jyvälän kansalaisopisto tarjoaa kädentaitoihin, musiikkiin, fyysisen kunnon ylläpitoon ja hyvään oloon painottuvaa kurssitoimintaa.

Jyväskylän aikuisopisto*
Jyväskylän aikuisopisto on 10 000 opiskelijan ja satojen yhteisöjen osaamisen kehittäjä. Aikuisopisto on alueellisesti aktiivinen ja valtakunnallisesti merkittävä toimija, jolla on vuosikymmenien kokemus koulutuksen ja työelämäpalvelujen järjestämisestä. Jyväskylän aikuisopisto on osa Jyväskylän koulutuskuntayhtymää.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu*
Jyväskylän ammattikorkeakoulun uudessa organisaatiossa on 1.1.2009 alkaen neljä koulutusyksikköä, jotka ovat Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Hyvinvointiyksikkö, Teknologiayksikkö ja Liiketoiminta ja palvelut -yksikkö.

Jyväskylän ammattiopisto*
Jyväskylän ammattiopisto on nuorten monialainen ammatillinen oppilaitos, jossa opiskelee vuosittain yli 4000 nuorta kymmeniin ammatteihin. Oppilaitos järjestää myös taiteen perusopetusta musiikissa ja tanssissa. Jyväskylän ammattiopisto on osa Jyväskylän koulutuskuntayhtymää.

Jyväskylän kotitalousoppilaitos*

Jyväskylän kristillinen opisto*
Opisto on kansanopisto, sisä- ja aikuisoppilaitos, mutta myös erilaisten kesä-, kulttuuri-, kokous ja seurakuntatapahtumien pitopaikka sekä Keski-Suomen maakunnan herännäisyyden vaalija ja tukikohta.

Jyväskylän oppisopimuskeskus*
Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä opinnoilla. Jyväskylän oppisopimuskeskuksella on vuosittain 2 500 opiskelijaa, toimipaikka sillä on Jyväskylässä ja Jämsässä. Jyväskylän oppisopimuskeskus on osa Jyväskylän koulutuskuntayhtymää.

Jyväskylän Yliopisto*
Seitsemän tiedekuntaa, 15 000 opiskelijaa. Jyväskylän yliopisto on ihmistieteisiin ja luonnontieteisiin keskittyvä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä monialainen tiedeyliopisto ja koulutuksen asiantuntija.

Koulutus - ja kehittämiskeskus Salmia (Työvoimaopisto)*
Salmia on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) alaisuudessa toimiva alue- ja paikallishallinnon valtakunnallinen henkilöstön koulutus- ja kehittämiskeskus.

Opiskeluterveydenhuolto