Suoraan sisältöön

Lounaispuisto

Näkymä LounaispuistostaKaupungin ensimmäisessä asemakaavassa Lounaispuiston alueelle kaavailtiin kävelypuistoa. Ensimmäiset ehdotukset Lounaispuistosta tehtiin 1860-luvun alkupuolella. Alkuvuosina puisto oli seminaarin hallussa ja vuonna 1869 kaupunki hankki puiden taimia ja luovutti ne seminaarille, joka huolehti puiden istuttamisesta.

Jyväskylässä vietettävät laulu- ja soittojuhlat muuttivat 1880-luvulta lähtien Lounaispuiston luonnetta pysyvästi; puistosta tuli koko maassa tunnettu juhlapuisto. Ensimmäisinä vuosina laululavat olivat tilapäisiä rakennelmia, jotka purettiin juhlien jälkeen pois. Vuonna 1887 rakennettiin ensimmäinen pysyvä laululava ja vuonna 1899 rakennettiin Yrjö Blomstedtin suunnittelema, simpukkaa muistuttava laulu- ja soittolava.

Nykyinen Olavi Kivimaan suunnittelema esiintymislava rakennettiin 1954. Lavan edessä on avoin katsomo. Lounaispuisto saneerattiin vuosituhannen vaihteessa, samassa yhteydessä puiston yläkulmassa sijaitseva kioski-kahvilarakennus korjattiin.

Lounaispuistoa vuokrataan tapahtumia varten. Lisätietoja löytyy tapahtumapaikkakortista (Jyväskylän tapahtumakaupunki -sivulla)

Tapahtumia Lounaispuistossa

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta