Suoraan sisältöön

Laatikko 21: Suuruspää elää nimestään

Suuruspäähän liittyy legenda, jonka mukaan niemellä olisi sijainnut Jyväskylän ensimmäinen kirkko. Paikka sai muka nimensä kirkkoväestä, joka pitkän soutumatkan päälle söi niemen nokassa suurustaan.

Nimi (Suruspää Johett 1661) esiintyy vanhoissa asiakirjoissa, mutta todisteita kirkosta ei ole löydetty. Hautauspaikkana niemeä sen sijaan on käytetty. Taavettilan tilan sukuhauta järven vastarannalla sijaitsi nykyisen Cygnaeuksenkadun alla.

Suuruspäitä löytyy muualtakin Päijänteen varrelta, ja niiden arvellaan alunperin olleen hämäläisten eräkalastajien aterioimissijoja.

Paikka tunnetaan myös Peltoniemenä (Pelldo Njemen Pelldo 1797), missä kuvastuu siirtymä erätalouden ja kaskeamisen nimikentästä vakiintuneeseen peltoviljelyyn.

Peltoniemen tilan päärakennuksen pystytti Otto Keskinen vuonna 1912. Vuonna 1955 se myytiin Keski-Suomen Ensikotiyhdistykselle.

Peltoniemi toimi ruusuristiläisten kokoontumispaikkana ennen oman temppelin valmistumista Kauppakatu 5:n pihaan.

Esa Sironen

Urho Lehtinen: Näkymä Jyväsjärven yli Suuruspäähän. (Öljymaalaus vuodelta 1954, Kyösti Keskisen omistuksessa, kuvaaja Matti Salmi)

Ruusuristiläisiä Peltoniemessä. Vilhelmiina ja Otto Keskinen toinen ja kolmas vasemmalta, oikealla takana Pekka Ervast. (Kuvan omistaa Kyösti Keskinen)

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta