Suoraan sisältöön

Kotiseutumies, runoilija Martti Korpilahti (1886-1938) sattui kesäisellä kävelyretkellään erään mökin rantaan Rutalahdessa. Hertta Hiekkaniemi tästä on kertonut, samoin Anja Pailio. Korpilahdella oli ongelma. Millään ei tahtonut asettua paikalleen tärkeä säe kotiseutulaulussa.

Rannassa huhuili ainoaa lehmäänsä Voutisen Manta. “Kui-kui, lehmä, kui-kui“, Manta huuteli huolissaan. “Ku ei ies kellon kilkettä kuulu.“

Siinä se tuli, “tuttu kellon kilke koivuhaasta!“. Runo oli valmis.

Päivö Oksala on kirjoittanut Martti Korpilahti -muistojulkaisussa (Gummerus 1949), kuinka Korpilahden kiintymyksessä kotiseutuunsa “on jotakin sanomattoman läheistä ja hellää, mutta samalla tinkimätöntä, velvoittavaa ja korkeaa“.

Korpilahden runokielen voimana, Oksala jatkoi, on “koruttomuus ja välittömyys, jossa hän saavuttaa usein kansanlaululle ominaisen tehon“.

“Vierellä suurta suota kaidat on pitkospuut“

Teivas Oksala on tulkinnut Korpilahden “Oi, päivät seutuvilla Päijänteen“ luovaksi paikalliseksi sovitukseksi J.L. Runebergin Maamme-runosta.

Esa Sironen




Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta