Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Jyväskylän kaupungin hyvinvointikertomus

Monet kunnassa tehtävät päätökset vaikuttavat kuntalaisten hyvinvointiin ja hyvinvoinnin edellytyksiin. Päätöksien valmistelun ja päätöksenteon taustalle tarvitaan tietoa myös kuntalaisten hyvinvoinnista. Hyvinvointikertomus on luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita palveleva katsaus kuntalaisten hyvinvointiin ja siihen vaikuttaviin tekijöihin. Kertomuksen tavoitteena on kuvata viimeaikaista hyvinvoinnin kehitystä sekä hyvinvoinnin vahvuuksia ja heikkouksia.

Jyväskylän kaupungin ensimmäinen hyvinvointikertomus laadittiin vuonna 2002 ja sitä käsiteltiin luottamuselimissä vuoden 2003 aikana. Käsittelyn yhteydessä päätettiin, että laaja-alainen hyvinvointikertomus laaditaan valtuustokausittain. Toinen kertomus koottiin vuonna 2005 kaikkien kaupungin toimialojen yhteistyönä. Myös muissa kunnissa on kuntalaisten hyvinvoinnista kerätty tietoa. Kuntalainkin mukaan kunnan tehtäviin kuuluu pyrkiä edistämään kuntalaisten hyvinvointia.

Hyvinvointikertomus laaditaan valtuustokausittain.

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje