Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Perhevalmennukset

 Lapsen odotusaika ja vauvan syntyminen perheeseen luovat erinomaisen tilaisuuden oppia itsestään ja kasvaa ihmisenä. Samalla valmistaudutaan vanhemmuuteen ja elämään vauvaperheenä. Perhevalmennukset tarjoaa oivan mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan tulevaa, uutta ja tärkeää elämänvaihetta ennen lapsen syntymää.

Perhevalmennuksen tavoitteena on vahvistaa vanhempien tietoja ja taitoja, jotta arki vauvan kanssa sujuisi hyvin. Perhevalmennusryhmässä odottavat perheet kohtaavat.

Tietoa hammashoidosta

Vanhemmilla on suuri esimerkillinen rooli ja vastuu lapsensa suun terveydestä. Jo odotusaikana on hyvä muuttaa koko perheen ravintotottumukset ja hampaiden puhdistustavat sellaisiksi, että ne mahdollistavat tulevalle lapselle hyvän suun terveyden. Perhevalmennuksessa käsitellään vanhempien ja tulevan lapsen hampaidenhoitoa. Valmennuksen vetäjänä on suuhygienisti tai hammashoitaja.

Tietoa liikenneturvasta *

Liikenneturva on tieliikenneturvallisuuden organisaatio, jonka tehtävänä on vaikuttaa ennaltaehkäisevästi ihmisten liikennekäyttäytymiseen. Perhevalmennuksessa käsitellään lapsiperheen liikenneturvallisuutta ja lasten turvalaitteiden käyttöä. Valmennuksen vetäjänä on asiantuntija liikenneturvasta.

Muuttuva elämäntilanne

Perhevalmennuksessa keskustellaan vauvan syntymän mukanaan tuomista muutoksista parisuhteeseen ja perhe-elämään. Keskeisiä teemoja ovat vanhemmuus ja parisuhde, isän ja äidin roolit, kotityöt ja arjen vastuun jakaminen, harrastukset ja vapaa-aika, sosiaaliset suhteet, synnytyksen jälkeiset mielialan vaihtelut, vanhempien seksuaalisuus vauvaperheessä sekä päihteiden käyttötottumukset. Valmennuksen vetää neuvolan terveydenhoitajat.

Elämää vauvaperheenä *

Vauvan syntymä muuttaa perheen elämää monin tavoin. Perhevalmennusillan pääosassa on perhe, jolta valmennukseen osallistujat saavat kysellä monenlaisia vauvaperheen elämään liittyviä asioita. Keskeisiä teemoja ovat vauvanhoitoon liittyvät asiat syntymästä alkaen, mm. vauvan tarvikkeet ja vaatteet, uniasiat, kylvetys ja ihon hoito, imetys, parisuhde sekä jaksaminen. Valmennuksessa on myös lyhyt alustus varhaisesta vuorovaikutuksesta. Valmennuksen vetäjänä on seurakunnan lapsi- ja perhetyöntekijä ja ensimmäisen lapsensa saanut perhe neuvolan kutsumana.

Imetys *

Imetysvalmennuksessa tulevat vanhemmat saavat tietoa imetyksen eduista ja hyödyistä sekä terveysvaikutuksista. Illan aikana käydään läpi äidin ravitsemusta, valmistautumista imetykseen ja sen ylläpitämiseen sekä puolison roolia imetyksen tukijana. Teemoja ovat mm. vauvan imuote, imetysasennot ja tavallisimmat pulmatilanteet imetykseen liittyen. Illan aikana vastaamme mielellämme myös imetykseen liittyviin kysymyksiin. Valmennuksen vetäjinä toimivat neuvolan terveydenhoitajat.

YKSIN ÄITINÄ- valmennus
Odotatko vauvaa yksin?
Olet tervetullut keskustelemaan muuttuvasta elämäntilanteestasi muiden yksin odottajien kanssa. Sinun ei tarvitse olla ensisynnyttäjä osallistuaksesi valmennukseen. Valmennuksen jatkoksi on mahdollisuus osallistua YKSIN ÄITINÄ- vertaisryhmään, tapaamisia on kuusi kertaa. Aikataulu vertaisryhmään annetaan valmennuksessa. Valmennukseen ja ryhmään osallistuminen on maksutonta, molemmissa on vetäjinä Varhaisen tuen perheohjaajat, joilta voit kysyä myös lisätietoja.
Merja Häyrynen p. 014- 266 3492
Marja Partanen p.014 2660767

Synnytys *
Synnytysvalmennusvideot voi katsoa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin verkkosivuilta.
Kahdeksanosaisessa videosarjassa käydään läpi synnytyksen käynnistyminen, sairaalaan tuloon valmistautuminen ja synnytysvastaanotolle saapuminen, luonnollinen ja lääkkeellinen kivunlievitys, synnytyksen eri vaiheet, keisarileikkaus, synnytyksen jälkeinen aika synnytysvuodeosastolla, tukihenkilön rooli synnytyksessä sekä viimeisessä video-osuudessa kerrotaan, mitä ovat vilvoitteluhuone ja vastasyntyneiden osasto. Videot voit katsoa täältä.

Monikkoperhevalmennus
Odotatko kaksosia tai kolmosia? Onneksi olkoon! Keski-Suomen Monikkoperheet ry järjestää maksuttomia valmennuksia monikoita odottaville perheille. Valmennusryhmiä järjestetään 4 kertaa vuodessa: helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Ryhmään kannattaa tulla n. raskausviikon 20 aikoihin. Valmentajina toimivat yhdistyksen vertaistukiohjaajat, joilla on kokemusta omien kaksostensa/kolmostensa hoitamisesta ja kasvattamisesta.

Aikataulut voi lukea täältä.
Lisätietoja voi kysyä osoitteesta ks.valmennus@gmail.com. Tervetuloa mukaan!

Perhevalmennusten sähköinen ilmoittautuminen

Perhevalmennuksiin voi nyt ilmoittautua sähköisesti. Lue lisää klikkaamalla alla olevaa banneria.

JYTE - Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus

Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus (Jyte) tuottaa perusterveydenhuollon palvelut Hankasalmen, Jyväskylän ja Uuraisten kuntien noin 140 000 asukkaalle. Erikoissairaanhoidon palveluja kuntalaiset saavat Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kautta.

Etsitkö näitä?

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje