Suoraan sisältöön
|| PALAUTE
Jyväskylän kaupunki > Päätöksenteko ja hallinto > Tilapalvelu > Sisäilmastoryhmä

Jyväskylän kaupungin sisäilmastoryhmän toiminta

Jyväskylän kaupungin omistamien julkisten rakennusten sisäilmaongelmia on selvitetty jo 90-luvun puolivälistä alkaen ns. sisäilmastoryhmän avulla. Tuohon sisäilmastoryhmään ovat kuuluneet Jyväskylän Tilapalvelun (rakennusten omistajan edustajana), tilan käyttäjien, Jyväskylän Seudun Työterveyden (työterveyslääkäri ja terveydenhoitaja) edustajat, toimialueen työsuojeluvaltuutettu sekä myöhemmin ryhmää on vahvistettu terveystarkastajalla (Jyväskylässä ympäristöviraston terveystarkastaja). Mukaan on usein kutsuttu myös ko. rakennuksen kiinteistönhoitaja ja rakennuksen siivouksen edustaja (siivooja ja siivouksen esimies) sekä tarvittaessa ulkopuolinen puolueeton asiantuntija.

Sisäilmastoryhmä perustettiin Jyväskylän Tilapalvelun toimesta lisäämään tutkimusten asiantuntemusta sekä luotettavuutta. Ryhmä kutsutaan koolle tarvittaessa kenen tahansa ryhmän jäsenen toivomuksesta. Kokoontuminen tapahtuu usein kohteessa, jossa epäillään olevan sisäilmaongelmaa.

Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Tilapalvelun edustaja rakennuksen omistajan roolissa. Tilaisuudessa kuunnellaan tilan käyttäjien edustajan puheenvuoro sekä kaikkien koolle kutsuttujen puheenvuorot. Kokouksessa päätetään kohteessa tehtävistä jatkotutkimuksista sekä mahdollisista tilojen käytön rajoituksista. Lisäksi sovitaan asian tiedottamisesta (käyttäjät, viestimet). Kokouksesta pidetään pöytäkirjaa.

Tilapalvelun nykyinen organisaatio on rakennettu niin, että asiakas ottaa kaikissa kiinteistöön liittyvissä asioissa yhteyttä Tilapalveluun omaan kiinteistömanageriinsa. Terveyteen tai työympäristön ongelmiin liittyvissä asioissa on asiakkailla kuitenkin usein tapana ottaa yhteyttä eri viranomaisiin. Näin sisäilmastoryhmän toiminta takaa tarvittavan tiedonkulun eri asiantuntijoiden välillä.

Tilan käyttäjän henkilökohtaisia asioita ei käsitellä kokouksissa, vaan ne pysyvät viranomaisten taustatietoina selvitettäessä rakennusteknisten virheiden osuutta ko. asiassa. Mahdollisista oireiluista keskustellaan yleisellä tasolla ja niitä verrataan normaalina pidettyyn oireilutasoon.

Sisäilmastoryhmän toimintaa on viime aikoina kehitetty ja asemaa vakiinnutettu. Säännöllisiä palavereita pidetään noin kahden kuukauden välein. Palavereissa seurataan sovittujen tutkimusten ja korjaustöiden toteutumista sekä ryhmän asiantuntemuksen ylläpitämistä ja mahdollista lisäkoulutustarvetta. Lisäksi sisäilmastoryhmä kokoontuu rakennuskohtaisiin palavereihin, joihin käyttäjäedustajan lisäksi voi osallistua myös rakennuksen muuta henkilökuntaa.