Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki » Kaupunkirakennepalvelut » Kadut ja liikenne » Kadut » Suunnittelu » Nähtävillä » Yliopistonkatu välillä Vaasankatu-Kilpisenkatu

Yliopistonkadun katusuunnitelman muutossuunnitelma välillä Vaasankatu - Kilpisenkatu

Yliopistonkadun katusuunnitelman muutossuunnitelma on laadittu välille Vaasankatu – Kilpisenkatu noin 600 metrin matkalle. Suunnitelma sisältää uusia autoliikenteen ja pyöräilyn sekä jalankulun järjestelyjä sekä huleveden käsittelyn ja viivytyksen menetelmiä. Katusuunnitelmassa ehdotetaan myös kaupunkikuvallisen ilmeen kohentamista istutuksilla ja laadukkailla pintamateriaaleilla.

Katusuunnitelma

Merkittävin liikennetekninen muutos on Vaasankadun muuttaminen Kauppakadun ja Yliopistonkadun väliseltä osuudelta autoliikenteen osalta kaksisuuntaiseksi. Muutoksen vuoksi muotoillaan Vaasankadun ja Yliopistonkadun risteys uudestaan siten, että myös Vaasankatua ylöspäin nouseva liikenne pääsee liittymään joustavasti Voionmaankadun ja Yliopistonkadun suuntiin.

Yliopistonkadun linjaosuudella Vaasankadun ja Kilpisenkadun välillä on muutoksen jälkeen vain yhdet 4,5 metriä leveät ajokaistat suuntiinsa, jonka lisäksi Vaasankadun, Gummeruksenkadun ja Kilpisenkadun liittymissä on kääntymiskaitajärjestelyjä. Kaikissa suunnittelualueen neljässä liittymässä on liikennevalot. Koko katuvälin nopeusrajoitus on 40 km/h.

Kadun keskiosalle rakennetaan koko suunnitteluvälin pituudelle yhtäläiset keskisaarekkeet, jotka erottavat ajoradat toisistaan. Keskisaareke ovat kapeimmillaan liittymäalueilla 1,25 metrin levyinen ja leveimmillään linja osuuksilla 4,5 metrin levyinen. Keskisaarekkeen leveimmät osuudet rakennetaan viherkaistoiksi, joille on tarkoitus ohjata kadun pintoja pitkin valuvia hulevesiä. Vedet valuvat edelleen välikaistan keskiosan rakennekerrosten läpi viivyttyen ja suodattuen ennen purkautumista rakenteen pohjalta hulevesijärjestelmään. Keskikaistan hulevesiviivytysjärjestelmä rakennetaan suljettuna rakenteena, jolloin vesien johtamisesta kadun keskiosan läpi ei aiheudu riskiä kadun varren kiinteistöille.

Järjestelyn ensisijainen tavoite on hidastaa hulevesivirtaamien kuormitusta keskustan alaosan hulevesiviemäreissä muun muassa Hannikaisenkadulla, mutta suodatus- ja viivytysjärjestelmä yhdistettynä välikaistan kosteutta ja ravinteita sitoviin kasvualustamateriaaleihin luo katupuille ja muille istutuksille paremmat kasvuolosuhteet.

Jalankulku- ja pyöräilyjärjestelyt

Merkittävä muutos katusuunnitelmassa on erillisten pyöräkaistojen sijoittaminen koko suunnitteluvälille. Pyöräkaistat sijoitetaan molemmille puolille katua uusille jalkakäytäville, jotka ovat leveydeltään 4,25 metriä. Pyöräkaista erotetaan ajoradasta reunakivilinjalla, jolloin pyöräilijän ei tarvitse ajaa samalla kaistalla autoliikenteen kanssa. Jalkakäytävien kulkutilasta on erotettu 2,5 metriä tilaa jalankululle ja 1,75 metriä pyöräkaistalle. Pyöräkaistat ovat yksisuuntaisia, mutta jalankulku on sallittua molempiin suuntiin omilla kaistoillaan. Molempien kulkutilojen erottelua korostetaan erilaisilla pintamateriaaleilla, kuten betonisidekiveyksillä ja asfaltilla, pyöräkaistojen luiskat liittymäalueille tehdään asfalttiluiskina ilman reunatukikorotuksia.

Katuliittymissä pyöräkaistat erotetaan jalankulkutilasta siten, että pyöräliikennettä ohjataan ajoneuvoliikenteen liikennevaloilla ja jalankulkua ohjataan erikseen suojatievaloilla. Yliopistonkadun poikkisuunnassa kadun yli johdettavat suojatiet sijoitetaan katuristeysten yhteyteen. Normaalikoulun kohdalla nykyisin sijaitseva liikennevaloilla varustettu suojatie poistetaan, joka parantaa ajoneuvoliikenteen sujuvuutta ja erityisesti Cygnaeuksenkadun suunnasta Voionmaankadun suuntaan kulkevan joukkoliikenteen sujuvaa ja katkeamatonta liikennöintiä. Suojatien poistamisen jälkeen kadun ylitys tapahtuu Vaasankadun ja Cygnaeuksenkadun liikennevaloliittymissä.

Pysäköinti ja saattoliikenne

Katumuutoksen jälkeen ei Yliopistonkadulle välillä Vaasankatu – Kilpisenkatu osoiteta enää kadunvarsipysäköintipaikkoja eikä myöskään Vaasankadun varressa ole jatkossa kadunvarsipysäköintiä kadun kaksisuuntaistamisen vuoksi. Pysäköintipaikkoja on edelleen Harjun kupeessa erillisellä pysäköintialueella ja Vaasankadun kulmauksessa sijaitsevalla pienellä pysäköintialueella sekä sivukaduilla. Yliopistonkadun varteen jää edelleen 2 kpl linja-autopysäkkejä. Normaalikoulun piha-alueen pysäköintipaikoille ja koulun takapihalle ajolle jää liittymä Yliopistonkadun varteen. Koulun ja perhepuiston alueen saattoliikenteen tarpeisiin esitetään rakennettavaksi uusi saattoliikennepaikka Pitkäkadun ja Oikokadun kulmaukseen. Saattoliikennepaikan rakentaminen sisältää kadun kulmauksen puistikon uusimisen.

Kunnallistekniikka

Jyväskylän Energia Oy uusii hankeen yhteydessä muun muassa vesijohtoverkostoa. Kadun muutostöiden yhteydessä rakennetaan myös hulevesille uutta putkilinjaa, johon saadaan johdettua muun muassa kadun varren kerrostalokiinteistöjen katoilta rännien kautta jalkakäytäville purkautuvat hulevedet. Kadun pintarakenteisiin sijoitetaan myös uusia kaapeliyhteyksiä sekä liikennevalojen ja katuvalaistuksen kaapelointeja.

Katuvihreä ja pintamateriaalit

Yliopistonkadun kaupunkikuvaa kohennetaan lisäämällä kadun keskiosalle katuistutuksia koko suunnitteluvälin matkalle. Kadun keskiosalle rakennetaan uusi korotettu välikaista ajoratojen väliin, nykyinen Vaasankadun puoleisessa päässä sijaitseva välikaista rakennetaan samassa yhteydessä kokonaan uudestaan. Välikaistan leveys vaihtelee 1,25 – 4,5 metrin välillä, kaistan kapeimmat osuudet pinnoitetaan betonisidekivillä, leveimmille osuuksille istutetaan havu- ja lehtipuuryhmiä sekä maanpeitekasvillisuutta. Ajoratojen pintamateriaali on asfaltti, samoin pyöräkaistat päällystetään asfaltilla. Kävelytilat pinnoitetaan betonisidekivillä sekä risteysalueilla suojateiden yhteydessä myös luonnonkivillä pinnoitettuja alueita. Kadun reunatuet ovat luonnonkiveä.

Valaistus

Kadun valaistus uusitaan kokonaisuudessaan. Katuvalopylväiden malli on sama kuin Yliopistonkadun alaosalla, joten pylväsmalli vastaa keskustan kehälle suunniteltua valaistuskalusteiden ilmettä. Pylväisiin asennettavat katuvalaisimet ovat energiatehokkaita led-valaisimia.

Kohteen rakentamiseen on varauduttu kunnallistekniikan investointiohjelmassa siten, että katusaneeraus toteutetaan kolmessa vaiheessa: Väli Vaasankatu – Cygnaeuksenkatu kesäkaudella 2018, väli Cygnaeuksenkatu – Gummeruksenkatu kesäkaudella 2019 ja väli Gummeruksenkatu – Kilpisenkatu kesäkaudella 2010. Katusaneeraus aloitetaan Vaasankadun puoleisesta päästä Vaasankadun kaksisuuntaistamisella ja liittymän muutostöillä.

Suunnitelmat olivat julkisesti nähtävillä Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa os. Hannikaisenkatu 17, I-kerros 27.3. – 9.4.2018.

Lisätiedot: rakennuttajainsinööri Tapio Koikkalainen, puh. (014) 266 7594

Katusuunnitelman havainnollistamiskuvat

Sijaintipaikkakartta (pdf)

Asjantasa-asemakaava (pdf)

Asemapiirustus Kilpisenkatu plv 0-400 ja Vaasankatu plv 0-81 (pdf)

Asemapiirustus Kilpisenkatu 400-600 (pdf)

Liikenteenohjaussuunnitelma Kilpisenkatu plv 0-400 ja Vaasankatu plv 0-81 (pdf)

Liikenteenohjaussuunnitelma Kilpisenkatu plv 400-600 (pdf) 3123

Saattoliikennepaikka (pdf)

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 • Sivun alkuunTietoja sivustosta